Olipa aivan mahtava päivä tänään, kiitos myös ihanalle ystävälleni joka eilen jaksoi raahautua luokseni illalla kahville.
Aamu alkoi makoisasti kahvin merkeissä töölöläisessä pikku kahvilassa nautiskellen sunnuntaista, josta matka jatkui salille hoitamaan kuntoon. Siitä vielä ihailemaan merta kaivopuistoon. Tavallista tavallisempi päivä varmaan jollekin, mutta ihmiselle, joka tällä hetkellä kamppailee työn ja opiskelujen kanssa, mainio hengähdystauko kaikkeen stressiin.
Onneksi ei ole ainoa, joka kamppailee opiskelujen kanssa, vaan on meitä muitakin samassa tilanteessa olevia "vanhuksia". Vanhaksi nimittäin tuntee olonsa, kun osa opiskelukamuista on 10 vuotta nuorempia, onneksi meillä on tämä vanhempien daamien akkaporukkakin kasassa, ettei tarvi yksinään pohtia elämän tilanteen hankaluutta ja muut ihanat ystävät, jotka antavat vertailupintaa omalle elämälle.

Päivän kruunasi pieni hyppely lehtien seassa, kuinka vanha muka pitäisi olla, että ei saisi enää pomppia ja lapsettaa? =) ehkä jo ensi kerralla voisi lainata jonkun kaverin lasta leikkiin mukaan, niin ei näytä itse liian lapselliselta!!!

Pitkä matka on tultu siitä, kun kotona ahdisti olla, varsinkaan lauantai-iltaa ei voinut kuvitella viettävänsä kotona. Jossain piti olla, olkoot se sitten työ, kaverit tai baari (yleensä viimeinen vaihtoehto).

Täällä sitä vaan istutaan kotona ja luetaan tenttiin! saattaa kuulostaa oudolta, miten se niin vaikeaa muka olisi, kuka ei kotonaan viihtyisi. nuorempana ongelmat vain olivat kovin moninaisia, eikä niiden käsittelyyn olisi halunnut /pystynyt perehtymään. Onneksi jossain vaiheessa itsensä on pakko oppia tuntemaan, monet tekevät sen vasta vanhempana, 30:n korvilla vielä koitetaan olla parempia kuin ollaan ja jotain mitä yhteiskunta haluaa. Pah, sanon minä, elämä on kovin paljon helpompaa, jos kuuntelee mikä on itselle oikeasti tärkeää ja mistä tulee onnelliseksi. Jollekin se on työ, toiselle perhe. Itse olen vasta matkalla siihen, mikä olisi ideaalia, tällä hetkellä vielä elämä on työn, opiskelujen ja urheilun välillä kamppailua. Päämäärä kuitenkin on selvillä ja keinot kuinka siihen päästään, se lienee tärkeintä.

Keskiviikkona ensimmäinen yliopiston tentti aiheesta elintarviketeknologia ja pelottaa todella paljon, ei onneksi edes lähellekään niin paljon kuín ennen kauppiksen pääsykokeita. Kun töissä pitää käydä niin, en ole päässyt yhdellekään luennolle; todella hyvä lähtökohta tenttiin. no, onneksi on oman ammatin kautta edes jotain tietoa aiheeseen liittyen.

Perjantaina oli 17,5 tunnin työpäivä ja tämä päivä on mennyt illan lukuja lukuunoottamatta harakoille. Onneksi en ole superihminen, vaan välillä on  kai vaan pakko antaa kropan levätä. Silti on huono omatunto, kun ei pystynytkään lukemaan koko päivää (vaikkei siinä ole mitään järkeä).

Kaksi viikkoa sitten tuli juostua puolimaratonikin ja ensi keväälle pitäisi saada aikaa parannettua. Tavoitteita on, mutta onko niitä liikaa? mihin aika riittää? kärsivätkö ihmissuhteet? Se jää nähtäväksi, kun opiskelut lähtevät rullaamaan tosissaan ensi vuoden alusta. Taitaa olla pakko siinä vaiheessa vaihtaa työkin pois toimistosta ja palata kokin hommiin.

Eipä muita ajatuksia pyörikään näin lauántaina päässä, takaisin lukujen pariin...